Tässä tuoreimmat uutiset:
Etusivulle

 

11.5.2012 klo 8:30

TIEDOTE JÄTEVEDEN OHIJUOKSUTUKSEN VÄHENTÄMISESTÄ

Käsittelemättömän jäteveden juoksutusta mereen on vähennetty ja Paavonkarin pienvenesataman ohijuoksutus on lopetettu.

Ohijuoksutusta tapahtuu vielä Peurasaaressa ns. veneveistämön rannassa. Peurasaaren juoksutusmäärä on noin 15 m3/h. Lisäksi jätevedenpuhdistamolla osa vesistä joudutaan edelleen purkamaan mereen normaalia kevyemmin käsiteltynä.

Viemäriverkoston virtaamat ovat edelleen laskusuunnassa ja todennäköisesti verkosto-ohitukset voidaan lopettaa lähipäivinä.

Ohijuoksutettava jätevesi on sulamisvesien suuresta määrästä johtuen laimeaa, ainepitoisuuksiltaan noin kymmenesosa normaalista jätevedestä.

Ohijuoksutusten loputtua ja jäiden lähdettyä Kemin Vesi Oy teettää kaupungin ympäristöterveysvalvonnalla vesien laatuanalyysit, joilla varmistetaan rantavesien laatu.

Lisätietoja antaa Kemin Vesi Oy:n toimitusjohtaja Juha Hiltula, 050 - 453 1210
 

11.5.2012

TIEDOTE JÄTEVEDEN OHIJUOKSUTUKSEN VÄHENTÄMISESTÄ (10.5. klo 18:00)

Käsittelemättömän jäteveden juoksutusta mereen on vähennetty merkittävästi ja Haminanlahden itärannalla ohijuoksutus on lopetettu. Jäljellä olevat juoksutuspaikat ovat Paavonkarin pienvenesataman läheisyydessä ja Peurasaaressa ns. veneveistämön rannassa. Paavonkarin juoksutusmäärä on noin 5 m3/h ja Peurasaaren noin 15 m3/h. Lisäksi jätevedenpuhdistamolla osa vesistä joudutaan edelleen purkamaan mereen normaalia kevyemmin käsiteltynä.

Viemäriverkoston virtaamat ovat laskusuunnassa ja todennäköisesti verkosto-ohitukset voidaan lopettaa lähipäivinä. Ohijuoksutettava jätevesi on sulamisvesien suuresta määrästä johtuen laimeaa, ainepitoisuuksiltaan noin kymmenesosa normaalista jätevedestä.

Ohijuoksutusten loputtua ja jäiden lähdettyä Kemin Vesi Oy teettää kaupungin ympäristöterveysvalvonnalla vesien laatuanalyysit, joilla varmistetaan rantavesien laatu.

Lisätietoja antaa Kemin Vesi Oy:n toimitusjohtaja Juha Hiltula, 050 - 453 1210
 

24.11.2011

MITTAREIDEN LUKU - TASAUSLASKUT

Tasauslaskut lähtevät piakkoin liikenteeseen niille, joilta vesimittarin lukema saatiin ajoissa. Muut saavat arviolaskun.

Vesimittarin lukeman voi kuitenkin ilmoittaa milloin tahansa. Lukema huomioidaan seuraavassa laskutuksessa.

31.10.2011

VESIMITTAREIDEN LUKU

Vesimittarilukeman ilmoituskortit on postitettu. Mittarilukema tulee ilmoittaa 7.11. mennessä. Vuoden viimeisessä laskussa huomioidaan ilmoitettu lukema, kunhan se saadaan ajoissa.

Lukeman voi ilmoittaa sähköisesti KulutusWeb:ssä tai palauttamalla ilmoituskortin alaosan postitse.

Lisätietoja: 016 - 259 657 / 050 - 374 9768

 

ENSI VUODEN HINNAT

Käyttömaksut vuodelle 2012 on vahvistettu.
Palvelumaksut julkaistaan myöhemmin.

27.10.2011

KESKEYTYS VEDENJAKELUSSA KEMIN ETELÄISISSÄ KAUPUNGINOSISSA

LAUANTAINA 29.10. AAMUYÖLLÄ KLO 01 - 05 VÄLISENÄ AIKANA KESKEYTYY VEDENJAKELU SEURAAVILLA ALUEILLA: Ouluntie (Pankonkadusta etelään), Kittilänjärvi, Vähäruona, Järppi, Marostenmäki, Hepolahti, Rytikari ja Paavonkari.

Keskeytys johtuu Kemintullin runkovesijohdon liitostöistä.

Työajan ulkopuolella mahdollisia vikailmoituksia otetaan vastaan päivystysnumerossamme:  040 - 739 1775

Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä.

Lisätietoja hankkeesta:
Toimitusjohtaja Juha Hiltula, 016 - 259 655
Suunnittelupäällikkö Mikko Heinineva, 016 - 259 672
 

18.10.2011

VESIHUOLTOTYÖT OULUNTIELLÄ (välillä Pankonkatu - Eteläntie)

Kemin Vesi Oy:n urakoitsija TiMi Tec Oy aloittaa vesihuoltotyöt Ouluntiellä välillä Pankonkatu - Eteläntie 18.10.2011 alkaen. Vesihuoltotyöt ovat osa Kemintullin uuden yritysalueen vesihuollon rakentamishanketta, joka saa myös rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Työt Ouluntiellä alkavat Pankonkadun puoleisesta päästä. Työn aikana Ouluntie suljetaan läpiajoliikenteeltä, mutta tonteille ajo ja linja-autoliikenne sallitaan. Läpiajoliikennekielto alkaa Ouluntien väliltä Pankonkatu – Kittilänjärventie tiistaina 18.10.2011. Kun työ on edennyt Kittilänjärventien risteykseen, niin väli Pankonkatu – Kittilänjärventie avataan normaalille liikenteelle ja väli Kittilänjärventie – Eteläntie suljetaan läpiajoliikenteeltä.

Ouluntien vesihuoltotöiden on määrä olla putkitöiden osalta valmiina 30.6.2012 mennessä ja Ouluntien päällystyksen osalta 30.9.2012 mennessä.

Lisätietoja antavat:

Urakoitsijan edustaja Mika Suorsa, 0400 394 691

Kemin Vesi Oy:n verkostoinsinööri Veijo Savolainen, 040 547 2536

 

Kiinteistön liittäminen jätevesiviemäriin ja/tai vesijohtoon

Jätevesiviemärin valmistumisen jälkeen (eli 30.6.2012 jälkeen) kaikilla Ouluntien varressa välillä Pankonkatu - Eteläntie olevilla kiinteistöillä on mahdollisuus liittyä jätevesiviemäriin ja/tai vesijohtoon.

Kiinteistöille lähetetään keväällä 2012 tiedote liittymismahdollisuudesta ja liittymisestä aiheutuvista kustannuksista.

Vesihuoltotyön yhteydessä kaikille tonteille rakennetaan tonttiviemärihaara tontin rajalle riippumatta siitä, tilaako kiinteistön omistaja viemäriliittymän myöhemmin. Ouluntien varressa oleville vesijohtoon liittymättömille rakennetaan lisäksi tonttivesijohtohaara tontin rajalle. Kirjeen liitteenä on asemapiirros, johon on merkitty suunniteltu tonttiviemärihaaran sijoitus. Jos haluatte muuttaa tonttiviemärihaaran sijaintia esim. talonne viemäriputkien sijainnin takia niin ottakaa yhteyttä Kemin Vesi Oy:n verkostoinsinööri Veijo Savolaiseen, 040 - 547 2586. Jos tonttiviemärihaaran sijainti on mielestänne sopiva, teillä ei ole tarvetta ottaa yhteyttä.

Lisätietoja Ouluntien vesihuoltotöistä ja liittymisasioista antaa verkostoinsinööri Veijo Savolainen, 040 - 547 2536.
 

27.5.2011

Kivikon kunnallistekniikan uusiminen

Kemin Vesi Oy aloittaa ensi viikolla vesijohtojen ja viemäreiden uusimisen Kivikolla seuraavilla kaduilla: Pirjerinkuja, Aittolankatu ja osa Opettajankatua.

Tarkempia tietoja kiinteistöihin jaettavasta tiedotteesta.

Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä.

11.3.2011

Nauskan omakotialue laajenee tänä vuonna.

Kemin Vesi Oy on aloittanut alueen kunnallistekniikan rakentamisen. Alueelle tulee 20 uutta tonttia. Lisätietoja saa Kemin kaupungin maankäyttö- ja mittaustoimistosta, kaupungintalon 4. krs.

Pahoittelemme alueen asukkaille aiheuttamaamme häiriötä.

20.12.2010 Kemin Vesi Oy kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2011.

Joulurauhan varmistamisen vinkit:
•Viemärille ei anneta kinkun paistinlientä,
eikä mitään muutakaan "huonosti liukenevaa".
•Vesimittari suojataan pakkaselta.
 

16.12.2010 Ajoksessa jatketaan edelleen kunnallistekniikan uusimista.

Uusimistyötä jatketaan Pursimiehenkadulla. Työ aloitetaan Itärannankadulta päin.

Tarkempia tietoja: Kiinteistöille jaettu tiedote
 

15.12.2010

(9:04, 15:17)

TIEDOTE VESIJOHTOVEDEN LAATUHÄIRIÖSTÄ

Kemin Vesi Oy:n vesijohtovedessä on asiakaspalautteiden perusteella havaittu sameutta, joka häviää veden seisottua hetken astiassa.

Kemin Vesi Oy:n verkostoon vettä pumppaavalla Meri-Lapin Vesi Oy:n paineenkorotuspumppaamolla Lautiosaaressa 14.12.-15.12.2010 tapahtuneen toimintahäiriön seurauksena vesijohtoveteen on pumppaamolla syntynyt ilmakuplia, jotka aiheuttavat ilmiön.  Hanasta vettä laskettaessa vedessä olevat ilmakuplat vapautuvat ja samentavat veden hetkellisesti. Ilmakuplat poistuvat vedestä kun vesi on seisonut hetken astiassa.

Pumppaamohäiriö on korjattu aamulla 15.12.2010. Ilmakuplat saattavat aiheuttaa veden sameutta koko Kemin kaupungin vesijohtoverkon alueella. Ilmakuplien poistuminen verkostovedestä saattaa kestää muutamia vuorokausia. Ilmakuplat saattavat myös irrottaa vesijohtoverkosta sakkaa, joka voi aiheuttaa veden väri- tai makuvirheitä.

Häiriön havaitsemisen jälkeen 14.12. ja 15.12.2010 suoritettujen veden laatuanalyysien perusteella vesi on täysin käyttökelpoista ja siitä ei ole terveydellistä haittaa.

Toimitusjohtaja Juha Hiltula, puh 050-4531210

1.12.2010 Ensi vuoden uudet hinnat:

Palvelumaksuhinnasto 2011
 

8.11.2010
Taksat 2011
Käyttömaksut vuodelle 2011 on hyväksytty.

Taksat 2011

Palvelumaksuhinnasto julkaistaan myöhemmin.

8.11.2010
Työmaa Ajoksessa
Ajoksessa jatketaan kunnallistekniikan uusimista.

Työt alkavat Merimiehenkadulla tällä viikolla. Kadulle uusitaan vesijohdot ja viemärit sekä rakennetaan sadevesiviemäri.

Tarkempia tietoja: Kiinteistöille jaettu tiedote

Seuraavaksi Ajoksessa rakennetaan sadevesiviemäri Perämiehenkadulle ja uusitaan Pursimiehenkadun vesijohdot ja viemärit. Myös Pursimiehenkadulle rakennetaan sadevesiviemäri.

Hox: Katso alla oleva tiedote (21.9.) liittymismaksujen arvonlisäverollisuudesta.

21.10.2010 Jätevedenpuhdistamon käyttöpäälliköksi on valittu Juha Kangaskokko.
Juha on aloittanut työnsä ja hänet tavoittaa
puhelinnumeroista 016 - 259 661 ja 040 - 770 3452.
 
21.9.2010 LIITTYMISMAKSUSTA ARVONLISÄVEROLLINEN 1.1.2011 ALKAEN

Tiedote pdf-muodossa

Kemin Vesi Oy:n hallitus on päättänyt muuttaa yhtiön vesihuollon liittymismaksukäytäntöä siten, että nykyisin uusilta liittyjiltä perittävät aiemmin arvonlisäverottomat liittymismaksut muutetaan arvolisäverolliseksi (alv 23 %) 1.1.2011 alkaen. Uudet liittymismaksut ovat 1.1.2011 alkaen ainoastaan siirtokelpoisia mutta eivät enää palautuskelpoisia.

Muutoksen taustalla on liittymismaksujen verokohteluun liittyvä lakimuutos (1077/2008) ja se, että uudella käytännöllä ehkäistään yhtiölle muodostuvan liittymismaksuvelan kasvaminen.

Liittymismaksun määräytymisperusteisiin tai arvonlisäverottomiin hintoihin ei tule muutoksia tässä yhteydessä. Liittymismaksu peritään uusilta liittyjiltä ja se perustuu rakennusluvan mukaiseen kerrosalaan ja rakennuksen käyttötarkoitukseen. Liittymismaksulla katetaan osa vesi- ja viemäriverkoston rakentamiskustannuksista. Lisäliittymismaksua peritään kiinteistöä laajennettaessa tai kiinteistötyypin muuttuessa.

Uutta arvonlisäverollista liittymismaksua tai lisäliittymismaksua peritään kaikilta uusilta liittyjiltä tai vanhoilta kiinteistöään laajentavilta liittyjiltä 1.1.2011 alkaen.

Siirtymävaiheessa uusien liittyjien osalta toimitaan siten, että liittymismaksu laskutetaan vanhan hinnaston mukaan arvonlisäverottomana, mikäli uutta liittymää koskeva liittymissopimus on allekirjoitettu 31.12.2010 mennessä. Kiinteistöä laajennettaessa tai kiinteistötyypin muuttuessa toimitaan siten, että lisäliittymismaksu laskutetaan vanhan hinnaston mukaan arvonlisäverottomana, mikäli rakennuslupahakemus on hyväksytysti jätetty kaupungin rakennusvalvontaan 31.12.2010 mennessä.

Liittyjien maksamat liittymismaksut nousevat 1.1.2011 kulloinkin voimassa olevan arvonlisäveron verran. Esimerkiksi omakotitalon, jonka kerrosala on alle 250 m2, veroton liittymismaksu on tällä hetkellä 2500 €. Kun siihen lisätään 1.1.2011 alkaen arvonlisävero 23% eli 575 €, on verollinen kokonaishinta on 3075 €.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Juha Hiltula, 050 453 1210
 
18.8.2010 HAEMME VAKINAISEEN TYÖSUHTEESEEN KÄYTTÖPÄÄLLIKKÖÄ
monipuoliseen jätevedenpuhdistuksen ja käyttölaboratorion päällikön tehtävään Peurasaaren jätevedenpuhdistamolle, jossa käsitellään Kemin kaupungin ja Simon kunnan jätevedet.

Käyttöpäällikön tehtävänä on johtaa ja kehittää jätevedenpuhdistamon ja vesi- ja jätevesilaboratorion toimintaa. Käyttöpäällikkö vastaa myös viemäriverkoston pumppaamoiden (46 kpl) huolto- ja kunnossapitotoiminnasta ja sen kehittämisestä.

Edellytämme tehtävään soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa tai vastaavaa aikaisempaa tutkintoa. Soveltuvimmat opintoalat ovat prosessi-, kone- tai kemiantekniikka. Eduksi luemme työkokemuksen jäteveden tai vedenpuhdistuksesta ja esimiestehtävistä.

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Juha Hiltula, puh. 050 - 453 1210, sähköposti: juha.hiltula@kemi.fi.

Hakemuksen pyydämme toimittamaan 13.9.2010 klo 12 mennessä osoitteeseen: Kemin Vesi Oy, Valtakatu 26,  94100  KEMI. Kuoreen merkintä "Käyttöpäällikkö".

Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

1.7.2010 Arvonlisäveron muutos 1.7.2010: Hinnat muuttuvat ja tasauslaskutus suoritetaan:

Veronkorotuksen aiheuttamat muutokset hinnastoon on päivitetty.

Suoritamme tasauslaskutuksen veronkannan vaihtuessa. Ilmoitathan siis vesimittarissa 30.6.2010 olevan lukeman. Lukeman on oltava laskutuksessa viimeistään 7.7.2010. Jos lukemaa ei saada, tasauslaskun lukemana pidetään edellisessä laskussa olevaa arviolukemaa.

Lukeman voi ilmoittaa sähköisesti suoraan KulutusWeb:iin (kirjautumiseen tarvitaan kulutuspisteen ja mittarin numero), lähetetyllä lukukortilla tai soittamalla 016 - 259 660.

1.7.2010 Uusi toimitusjohtaja:
Juhani Seppäsen seuraajaksi valittu DI Juha Hiltula on toimessaan. Hänet tavoittaa kaupungintalon 3. kerroksesta ja puhelinnumeroista 016 - 259 655 ja 050 - 453 1210.
18.2.2010 Tervaharjun vesijohtovuoto on korjattu. Pahoittelemme häiriötä.
 
16.2.2010

17.2.2010



 

Tervaharjulla on todettu vesijohtovuoto.
Vuodon korjauksen takia VEDENJAKELU JOUDUTAAN KESKEYTTÄMÄÄN tänään klo 23 alkaen Kyllikinraitilla ja Tainanpolulla. Vedenjakelun keskeytys kestää korjauksen ajan. Myös Vuomankadulta on vedenjakelu keskeytetty.

Vettä voi noutaa Kulmankyläntien vesipostilta ("oikeaa" Syväkankaan koulua vastapäätä, urheilukentän laidalla).

Vuoto aiheutti vedenvirtauksessa muutoksia ja on saattanut heikentää veden laatua lähialueella.

Pahoittelemme häiriötä.

27.1.2010 Uusi hinnasto on julkaistu kokonaisuudessaan.
 
 
Kemin Veden uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu DI Juha Hiltula.
 
17.12.2009

Kemin Vesi Oy kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa

RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010!

Joulukiireidenkin keskellä kannatta muistaa:

Viemärit eivät pidä rasvasta! Kinkunpaiston jälkeen anna paistinliemen jäähtyä rauhassa ja kuori pinnalle hyytynyt rasva suoraan roskapussiin. Kuumana liemi kyllä "juoksee" altaasta viemäriin, mutta jäähtyessään se hyytyy ja tarttuu viemärin reunoille tukkien viemärin.

Vesimittari ei pidä pakkasesta! Suojaathan mittarin jäätymiseltä.

Vuoden vaihteessa on hyvä hetki vilkaista vesimittarin lukemaa. Edellisessä vesilaskussa näkyy joulukuun lopun arvioitu lukema. Jos mittarin lukema poikkeaa arviosta huomattavasti, ota yhteyttä laskutukseen.

 

14.12.2009 Tyynelänkatu:

Tyynelänkadun pohjoispäässä on aloitettu sadevesiviemärin rungon purkupään rakentaminen. Pohjoispään vesijohdon ja viemärin saneeraus aloitetaan viikolla 2 vuonna 2010 Ristikankaankadulta lähtien.

Uusittavan linjan varrella olevien kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus tonttijohtojen uusimiseen.

Tarkempia tietoja: tiedote kiinteistöille

Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä alueen asukkaille.
 

11.11.2009 Haemme TOIMITUSJOHTAJAA
eläkkeelle jäävän toimitusjohtajamme seuraajaksi.

Tehtävä edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavaa aikaisempaa tutkintoa ja kokemusta esimiestehtävistä sekä liiketalouden hallintaa. Edellytämme hakijalta hyvää yhteistyö- ja johtamistaitoa.

Hakemuksen pyydämme toimittamaan palkkatoivomuksineen 15.12.2009 kello 14:00 mennessä.
 

9.10.2009 Tyynelänkadun kunnallistekniikka:

Aloitamme Tyynelänkadun eteläpään (Kiveliönkadulta lähtien) vesijohdon ja viemärin uusimisen ensi viikolla. Välille Sivakankatu - Kiveliönkatu rakennetaan myös sadevesiviemäri.

Uusittavan linjan varrella olevien kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus tilata tonttijohtojen uusiminen. Johtojen uusiminen saneerauksen yhteydessä sujuttamalla maksaa 793,- € veroineen.

Tarkempia tietoja: tiedote kiinteistöille.

Työstä johtuen saattaa veden laatu heiketä ajoittain. Myös vedenjakelu joudutaan keskeyttämään tarpeen mukaan. Mahdolliset vedenjakelun keskeytykset ovat yleensä ns. virka-aikana.

Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä alueen asukkaille.
 

1.9.2009 KULUTUS-WEB AVATTU!

Kulutus-Web on avattu Kemin Vesi Oy:n nettisivuille. Web-palvelun kautta kuluttajat voivat nyt entistä vaivattomammin ilmoittaa vesimittarin lukeman.

Palvelun kautta voi ilmoittaa lukeman muulloinkin, kuin vain varsinaisen mittarinluennan yhteydessä. Ilmoitettu lukema siirtyy automaattisesti vesilaskutukseen ja se huomioidaan seuraavassa laskussa.

Vedenkuluttajat kirjautuvat palveluun kulutuspaikan ja vesimittarin numerolla. Tiedot löytyvät vesilaskusta.

Kuluttajat voivat Kulutus-Web:in kautta seurata kulutushistoriaansa ja -ennustetta. Palvelun kautta voi myös lähettää palautetta, ilmoittaa esimerkiksi asukasluvun muutoksesta tai kertoa muita terveisiä vesilaskutukseen.
 

10.8.2009 Vesijohdon ja viemärin saneeraus Ajoksessa:

Olemme aloittaneet vesijohdon ja viemäröinnin uusimisen Ajoksessa. Saneeraustyö koskee Perämiehenkatua.

Perämiehenkadun kiinteistöjen omistajien kannattaa tilata tonttijohtojen uusiminen saneeraustyön yhteydessä. Johtojen uusiminen saneerauksen yhteydessä sujuttamalla maksaa 793,- € veroineen.  Hinta on vain 1/5 vuodon korjauksen hinnasta. Tarkempia tietoja: tiedote kiinteistöille.

Työstä johtuen saattaa veden laatu heiketä ajoittain. Myös vedenjakelu joudutaan keskeyttämään tarpeen mukaan. Mahdolliset vedenjakelun keskeytykset ovat yleensä ns. virka-aikana.

Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä alueen asukkaille.

28.1.2009 Jäätyykö mittari?
Vaikka kovia pakkasia ei ole vielä nähty, muutamia vesimittareita on jo päässyt jäätymään. Tarkista oman mittarisi tila ja suojaa mittari pakkaselta ja viimalta. Pieni vaiva jäätymisen aiheuttamiin vahinkoihin!

Jäätyneen vesimittarin vaihto ja korjaus tulee kiinteistön maksettavaksi. Pelkkä mittarin vaihto ja korjaus (normaalina työaikana) maksaa 133,35 € (sis. alv 22%). Lisäksi muut mahdolliset vahingot  putkistolle ja kiinteistölle (putkenkin rikkoutuminen, vuotaminen, vedettömänä olo....).
 
27.1.2009

Olemme aloittaneet Jungon uuden omakotialueen
kunnallistekniikan rakentamisen.
Alueelle tulee 39 uutta tonttia.
Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä alueen nykyisille asukkaille ja muille käyttäjille.

23.12.2008

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2009

Joulurauhan säilymiseksi muistutus:
Viemäreitä ei kannata ruokkia joulunakaan muulla kuin vedellä
(sen itsensä lisäksi).
Viemärit eivät "sulata" esim. perunan palasia eivätkä varsinkaan rasvaa!
Ne tukkivat viemärit todella tehokkaasti!
Paistinliemet yms. jätteet siis roskiin, ei viemäriin.

23.12.2008 Rytikarin  vesijohtovuoto on korjattu.
Jakelukeskeytyksen jälkeen saattaa vedenlaadussa esiintyä
ruostesakkaa ja/tai sameutta, josta ei kuitenkaan ole terveydellistä haittaa.

Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä joulukiireiden aikaan.
22.12.2008
Klo 17:50
VEDENJAKELU JOUDUTAAN KESKEYTTÄMÄÄN RYTIKARIN ALUEELLA TÄNÄÄN (noin klo 19:00 alkaen) ÄKILLISEN VESIJOHTOVUODON VUOKSI.

Satamalehdontien vesipostista voi noutaa vettä.
Korjaustyöt on aloitettu ja vedenjakelu pyritään normalisoimaan yön aikana.

PAHOITTELEMME HÄIRIÖTÄ!

20.10.2008 KESKEYTYS VEDENJAKELUSSA:

HEPOLAHTI - RYTIKARI - PAAVONKARI ALUEELLA
VEDENJAKELU JOUDUTAAN KESKEYTTÄMÄÄN
TORSTAINA 23.10.2008 KELLO 22:15 ALKAEN
VESIJOHTOJEN MUUTOSTÖIDEN VUOKSI.

Vedenjakelu pyritään normalisoimaan perjantaina 24.10. aamuun mennessä. VARATKAA AAMUKSI KÄYTTÖVETTÄ!

Jakelukeskeytyksen jälkeen saattaa vedenlaadussa esiintyä
ruostesakkaa ja/tai sameutta, josta ei kuitenkaan ole terveydellistä haittaa.

Lisätietoja: 016 - 259 659, Hannu Lavonen
ja työajan ulkopuolella: 040 - 739 1775, päivystys
VESIMITTAREIDEN LUENTA

22.9.2008

Vesimittareiden luenta on käynnissä. Osa kaupunginosista käydään lukemassa Kemin Vesi Oy:n toimesta, osalle lähetetään postitse vesimittarin lukeman ilmoituskortti lokakuun aikana.
KULUTUKSEN TARKKAILU Taas on se aika vuodesta, jolloin on helppo verrata arviolaskujen oikeellisuus. Viimeisessä vesilaskussasi näkyy arvioitu lukema 30.6.2008. Käväise mittarilta vilkaisemassa todellinen lukema.
Jos ero on suuri, ota yhteyttä laskutukseen, puh. 016 - 259 657.
25.6.2008 Lomalle lähdössä?
Muista huolehtia kaikki kodinkoneiden (pyykkikone, tiskikone) hanat kiinni. Pitemmäksi aikaa poistuessasi kannattaa sulkea myös huoneiston/kiinteistön sulkuventtiili (vesimittarin vieressä).  Hyvää lomaa!
30.5.2008 Kesä tulee taas! Luonto viheriöi, lomat lähestyvät ja pihat ovat jo valmiina kesän viettoon. Muista myös tyhjennyttää sakokaivosi.

Soita 016 - 259 627 ja tilaa tyhjennys!

Pienkiinteistön kaivojen tyhjennys Kemin Vesi Oy:llä maksaa 83,13 €/kerta jätteenkäsittelymaksuineen ja veroineen.

Sakokaivot tulisi tyhjennyttää vähintään kerran vuodessa. Sakokaivojen ohituksesta löydät tietoa täältä.

MAALISKUU 2008 Kemin Vesi Oy aloitti Nauskan laajennusalueen kunnallistekniikan rakentamisen. Pahoittelemme mahdollisesti aiheuttamaamme häiriötä.
KULUTUKSEN TARKKAILU Pienkuluttajille on lähetetty vesilasku ajalta 1.1. - 31.3.2008. Laskussa näkyy vuosikulutusarvion mukaan oletettu vesimittarin lukema maaliskuun lopussa. Merkitse lukema kalenteriin tai kännykkään muistiin ja käy tarkistamassa se vesimittarista maaliskuun viimeisenä päivänä. Jos ero on suuri, ota yhteyttä laskutukseen.

Katso myös "laskutus".

KINKUN PAISTON JÄLKEEN: ÄLÄ KAADA PAISTINLIENTÄ VIEMÄRIIN!
Liemeen sulanut rasva hyytyy jäähtyessään. Hyytynyt rasva tukkii viemärin "tosi tehokkaasti". Anna liemen jäähtyä ja kuori pinnalle hyytynyt rasva roskiin. Viemärin toimivuus takaa osaltaan joulurauhasi.
18.12.2007 "Nokian tapaus": Jäteveden sekoittuminen puhtaaseen veteen!?!?!

Jätevedenpuhdistamolla on oma erillinen verkosto tekniselle vedelle (tekninen vesi on puhdistettua jätevettä, joka sisältää bakteereita). Kemissä teknisen veden verkosto ei ole suorassa yhteydessä puhtaan veden verkostoon. Teknistä vettä käytetään puhdistamolla altaiden pesuun yms. Mikäli joskus (erittäin harvinaista!) jouduttaisiin johtamaan puhdasta vettä teknisen veden verkostoon, se tehdään rakentamalla erillinen putkiyhteys. Vesien virtaussuunta on varmistettu venttiileillä ja takaiskulla.
MAANANTAI 19.11.2007 Vedenjakelu toimii taas normaalisti Hepolahti - Rytikarin alueella. Pahoittelemme häiriötä.
SUNNUNTAI 18.11.2007

VESI POIKKI

 

Vedenjakelu joudutaan keskeyttämään Hepolahti - Rytikarin alueella vesijohtovuodon korjauksen takia tänään kello 22:30.

Vedenjakelua jatketaan heti, kun vuoto on saatu korjattua. Korjaus pyritään saamaan valmiiksi yön aikana.

25.10.2007

TALVI TULEE

Yllättääkö talvi taas?

►Tilaathan sakokaivojen tyhjennyksen ajoissa
puh. nro: 016 - 259 627. Kemin Vesi Oy veloittaa (pienkiinteistöjen) kaivojen tyhjennyksestä 77,95 euroa (v.2007) (sis. käsittelymaksun ja arvonlisäveron). Vielä käytössä olevat sakokaivot on hyvä tyhjentää vähintään kerran vuodessa. Katso myös lisätietoja kaivojen ohituksesta.

►Eihän pakkanen pujahda vesimittaritilaan. Tarkista vesimittaritilan ilmastointi, lämmitys ja mahdollinen lisäeristys talven varalle.
24.9.2007

TARJOUSPYYNTÖ

Kemin Vesi Oy pyytää tarjouksianne  kiviainestoimitus- ja kuljetussopimuksesta  vuosille 2008 - 2009. Tarjoukset on jätettävä 16.11.2007 kello 15:00 mennessä. Tarjouspyyntöasiakirjat voi noutaa Tiina Laukkaselta osoitteesta Kalkkinokantie 1 - 3 (kaupungin varikkoalue, toimistorakennus). Lisätietoja antaa Jyrki Happonen, 016 - 259 627.
6.9.2007 Ajoksen omakotialueen kunnallistekniikan uusiminen jatkuu Kalamiehenkadulta Tullimiehenkadulle ja Luotsinkadulle.
Tiedote kokonaisuudessaan (pdf)
23.8.2007
KLO 12:00
Osassa eteläisiä kaupunginosia vesi on sameutunut poikkeuksellisen voimakkaan virtauksen takia. Vesijohtoverkostoja puhdistetaan. Mikäli veden sameus ei häviä noin vuorokauden kuluessa, pyydämme Teitä ottamaan yhteyttä nro: 016 - 259 659. Työajan ulkopuolella voitte ottaa yhteyttä päivystysnumeroomme: 040 - 739 1775.
Pahoittelemme kuluttajille aiheutuvaa haittaa.
8.8.2007 Aloitettiin   Sommankadulla   kunnallistekniikan rakentaminen.
24.7.2007 Ajoksessa  Kalamiehenkadulla  aloitetaan vesijohdon ja jätevesiviemärin perusparannustyö. Mikäli kiinteistöjen omistajat haluavat samalla tehtäväksi uusimistöitä talojohtoihinsa, pyydämme Teitä tilaamaan työn ajoissa. Sopimuksen voitte käydä tekemässä kaupungintalon 3. kerroksessa. Tiedote kokonaisuudessaan (pdf)
Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä.
29.6.2007 Vähähaarankadun työt on saatu valmiiksi.
  Vähähaarankadulla on perusparannustyöt käynnissä.
Mikäli kiinteistöjen omistajat haluavat samalla tehtäväksi uusimistöitä talojohtoihinsa, pyydämme Teitä tilaamaan työn ajoissa. Sopimuksen voitte käydä tekemässä kaupungintalon 3. kerroksessa.
Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä.
5.3.2007 KEMIN VESI OY:N UUDET NETTISIVUT JULKAISTIIN.